Aromahoito

Aromahieronta

Ihmiset ovat koskettaneet ja hieroneet toisiaan ja alkuajoista lähtien. Kun seuraamme eläimiä, huomaamme, kuinka ne hoitavat toisiaan kosketuksen välityksellä. Eli tiedämme, että kosketus on maailman vanhin tapa tuottaa hyvää oloa ja kertoa luottamuksesta ja välittämisestä.

Perinteisesti hieronnalla pyrimme vapauttamaan kehossa olevia tukoksia. Rentouttavalla hieronnalla vaikutamme myös mieleen.  Kun yhdistämme hierontaan aromaattisia öljyjä, voimme luoda tilan ja ajan jossa hoidettava joko rentoutuu tai virkistyy.

Aromahoidoilla ja aromaattisten tuotteiden käytöllä on pitkä historia. Jo tuhansia vuosia sitten huomattiin, että eri kasveista saatavat ainesosat vaikuttavat myönteisesti kehon ja mielen toimintoihin.

Nykyään aromaterapia on suosittua ympäri maailmaa ja kasvien vaikutuksia on tutkittu paljon. Usein puhutaan aromaattisista- sekä eteerisistä öljyistä. Öljyjen vaikuttavat ainesosat pääsevät kehoon ihon tai hajuaistin kautta.

Aromahoito vie hoidettavan puhtaiden tuoksujen maailmaan, missä keho ja mieli saavat huilata ja rentoutua. Hoidon alussa valitsemme hoidettavalle juuri siihen hetkeen sopivan aromaattisen öljyn. Hoito tehdään hoitopöydällä ja hoidettava peitellään pyyhkeillä ja lämpimillä vilteillä niin ettei hoidon aikana pääse tulemaan kylmä. Lempeät ja rauhoittavat hierontaotteet edesauttavat öljyjen imeytymistä kehoon, laukaisevat lihasjännityksiä sekä tyynnyttävät mielen. Öljyjen vaikutus voi yhtälailla olla piristävä ja mielialaa kohottava, jolloin myös hierovat liikkeet sovitetaan halutun lopputuloksen mukaisesti.

Suosikkihoitoni! Rentoudun jo heti hoitohuoneelle tullessani ja hoidon aikana pääsen hiljentymään ja rauhoittumaan. 

– Riitta